Sivut

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Käsiin kokoa?

Joidenkin mielestä olisi ehkä viikon kivoin treeni, omasta mielestäni helpoin. Treenin jälkeen kroppaan jää vielä liikaa energiaa ainakin toistaiseksi, koska kuitenkin aika pienistä lihasryhmistä on kyse, jolloin kroppaa ei tule rääkättyä niin pahasti, kuin esimerkiksi raskaissa kyykyissä.

Käsien treenaamisessa pitää käyttää järkeä ja tehdä mahdollisimman puhtaita toistoja, koska repimällä helposti apulihakset aktivoituvat, jolloin itse rasitus karkaa kohde lihakselta. Nyt kun miettii alku aikoja, jolloin tein hauiskääntöjä 12,5kg-15kg painoilla tai voisi itse asiassa sanoa hauis-olkapää yhdistelmä kääntöjä, tajuaa kuinka pelle sitä on silloin ollut. Nytten tällä hetkellä 8 kilonkin käsipaino tuntuu liian raskaalta hauiskääntöä tehdessä, kun ei käytä ollenkaa etuolkapäitä! Jos jonkun on vaikea tajuta asian pointtia, niin otetaanpa esimerkki!
Ottakaa kädellä kiinni etuolkapäästä, pitämällä olkavarsi suorassa lattiaan kohden! Kokeile vapaana olevalla kädellä hauista, pitämällä toisella kädellä edelleen kiinni olkapäästä! Tunnet kuinka hauis on jo supistunut huippuunsa! Eikä tällöin etuolkapää ole ollenkaa jännittyneenä, vain ja ainoastaan hauis! Joten miksi lähteä enään liikuttamaan olkavartta ylöspäin, kun hauis on tehnyt jo kaikkensa?
Vastaus on aika helppo: EGO! koska hauiskäännöillähän se voima mitataan??? xddd valoja tauluun ihmiset!

Kuvittele ensi treenissä tehdessäsi hauiskääntöä sama juttu käyttäen käsipainoja, niin tajuat kuinka joudut pudottamaan painoa, mutta hauiksessa tuntuu siltä kuin se räjähtäisi!
Jos ihmettelet miksei hauis kasva, niin treenaat todennäköisesti väärin! Älä silti odota tuloksia heti seuravaaksi päiväksi, koska hauiksen lihaskasvu on vain muutamia grammoja kerrallaan! Hauiskääntö tangolla on sitten eriasia kuin käsipainoilla tehty, koska silloin etuolkapäät aktivoituvat miltein pakosti, silti liike on aika must thing!
Kuvassa näkyy hyvin, kuinka hauis on huippusupistuksessaan, olkavarren ollessa paikoillaan ja suorassa lattiaan kohden!(30 pounds = 13.6 KG)



Treenit: Alkuun 5min crossarilla, 5 min kiertäjänkalvosimia 2kg painoilla ja nivelten lämmitelyä kepllä. Hauiskääntö tangolla vedettiin samoilla painoilla kuin viimeksi, mutta tuntumaa haettiin enemmän, sillä käyttöön otin mutka/Z-tangon!
  • Kapea penkki 3x8x52,5kg PR
  • Ranskalainen punnerrus 3x12x25kg
  • Pushdown vastaote 3x12x35kg PR
  • Hauiskääntö mutkatangolla 3x10x27,5kg
  • Hauiskääntö kp. 2x10x8kg-->1x11x7kg
  • Hauiskääntö taljassa tuettuna/keskitettynä 1x12x35kg
  • Vatsat ylätaljassa 3x12x45kg
  • Vatsalihaspenkki 3x15xbw+keppi keskivartalon kiertojen kanssa. Linkki---> Krusifiksit???
  • Kesto 53min lihas treeni, + 10 min lämmittelyt/venyttelyt


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti