Sivut

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Haters Gonna Hate, So Prove Them Wrong!

Haters gonna hate, mutta niin se on ja niin se tulee aina olemaankin. Tuli tuossa vähän luettua bodareista juttua eri palstoilta(muu kuin pakkotoisto) ja tulipahan kuultua mitä jotkin ihmiset ajattelevat meistä. Sana narsisti esiintyi useassa paikassa ja nämä ihmiset eivät voinneet ymmärtää, miksi jotkut ihmiset käyvät salilla. Helppohan se on sieltä näytön takaa kirjoittaa internettiin mitä haluaa ja arvostella muiden tekemisiä.

Helppoahan tämä bodaus ei ole ja laji vaatii tietyn tyyppisen ihmisen jolle on mieluista tehdä asiat kehonrakennuksen ympärillä.

Tänään sitten alkaa työtkin, joten treeniaikani tulevat muuttumaan aika radikaalisti, mutta sen lupaan, että edelleen tullaan treenaamaan todella kovaa ja se aika vaan revitään jostain. Työn alkaminen yhdistettynä treeniin, tarkoittaa sitä, että kavereille ei tule jäämään melkein yhtään aikaa. Itsepähän tätä hommaa haluan tehdä, joten jos se vaatii ystävyysuhteiden hetkellisen heikkenemisen, niin sitten vaatii. Treenit eivät jää välistä.

 Ennen oma alkoholin käyttöni oli aika runsasta ja joka viikonloppu tuli sitä otettua ja samalla yritettiin treenata kovaa. Tällöin aloin puhumaan, että voisi rajoittaa alkoholin käyttöä ja olla jopa selvinpäin viikonloppuisin ja panostaa treenaamiseen. Tähän sain sitten täysi tyrmäyksen, että en tule pystymään olemaan ilman alkoholia viikonloppuisin. Aluksi en tässä onnistunutkaa ja sain aina kuittailua "eiks sun pitänyt olla selvinpäin ja panostaa treenaamiseen" ja naurut päälle. 

Vihdoinkin kuin onnistuin olemaan selvänä jopa 5 viikon ajan ja todistin että pystyn siihen, niin se sitten johti siihen, että aloin saamaan taas kuittailua. Tällä kertaa siitä, että miksi en juo? 

Tähän yritin selittää, että se haittaa treenaamista, koska palautuminen viivästyy. No sitten alkoi se  tavallinen, että ei elämä ole niin vakavaa... Elämästä pitää nauttiakkin...
Tässä kohtaan en enää jaksanut alkaa selittää ihmisille kehonrakennuksesta elämäntapana, koska sitä he eivät vain voi ymmärtää. 

Eikö elämstä muka voi nauttia ilman sitä alkoholiakin??? Onko joka viikko pakko vetää perseet? Mitä jos haluan nauttia elämästä ilman sitä alkoholia ja se on itselleni mieluinen tapa?!?!?! Kyllä sitä alkoholia voin tietenkin juoda, mutta raja tulee siinä kohtaan vastaan, kun se alkaa häiritä kehonrakennusta. Ja koska kehonrakennus on tällä hetkellä aika keskeinen osa elämääni, niin tällöin se haittaa päivittäisiä asioita.

Mutta ei se mitään, juuri tälläiset asiat lyövät vain lisää vettä kiukaalle ja halu treenaamiseen vain yltyy. Löyisinpähän tuolta facebookista itsestäni kuvan viime kesältä ja tajusin että johan luulin olevan kovassa tikissä, vaikka asia ei todellakaan ollut näin. I was just another skinny guy.. Mutta idea on tärkein, eli kehitystä on omasta mielestäni tullut, ainakin painon ja sarjapainojen suhteen.


Tänään käydään illal sitten reiskat vetämässä, sillä täytyyhän noihin säälittävän kokosiin kanankoipiin saada lisää massaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti