tiistai 2. heinäkuuta 2013

Don't fuck around & blogi menee tauolle

Pitkään pitkään aikaan en ole päässyt tänne kirjoittelemaan ja tämä asia onkin sitten kummitellut takaraivossa. Syitä voisi aina keksiä, että minkä takia en ole päivitellyt, mutta niitä on turhia alkaa selittelemään. Viikon päästä pitäisi armeijaan astua ja siellä en tiedä miten blogin ylläpitäminen tulee toimimaan, mutta asiaa ei ole vielä lukkoon lyöty!

Tässä on nyt tullu oltua töissä jo useamman kuukauden ajan, enkä halunnut pitää lomaa ennen armeijaa, joten olen pitänyt lomaa blogin päivittämisestä, sillä aikaa kuluu tekstien kirjoittamiseen yllättävän kauan, varsinkin kun lukihäiriö on todettu itselläni. Mikäli intissä on aikaa iltaisin kuten olen kuullut, niin menee tämä kyseinen aika treenaamiseen eikä blogin päivittelyyn.

Ajatukset alkoivat tänään pyörimään todella paljon päässä, ihan yleisesti ottaen elämästä. Alkoi pientä ahdistusta puskemaan. Oli pakko pysähtyä paikoilleen miettimään. Halusin olla rauhassa muutaman tunnin ajan yksin. Tehdä asioita, joista itse tykkään. No mikäs sen parempi tapa, kuin lähteä salille juttelemaan raudan kanssa! Rauta ei koskaan valehtele.

Nautin kivusta tänään, sillä rauta osasi kertoa että olen vielä olemassa. Mitä enemmän kipua tuntui, sen parempi.

Tämä sitten maksoi itsensä takaisin, sillä treenien jälkeen pukkarissa oli fiilis kuin olisi syntynyt uudelleen! :)

Koko treenien aikana ei paljoa taukoja pidetty, vaan mentiin eteenpäin, tästä otsikko "don't fuck around". Kunhan pääliike oli saatu tehtyä, niin tämän jälkeen siirryin liikkeestä toiseen aina kun failureen asti oli päästy. Normaalistihan pidetään 30sek-3min tauko ennen seuraavaa sarjaa, itse en aikaillut, vaan heti alkoi seuraava liike.

Treeneistä nyt jos jotain mainitsemisen arvoista niin penkissä vedettiin 1x18x60kg ja dipeissä 1x21x bw+15kg. Rinta-olkapää treeni oli siis kyseessä.

                             KEEP ON LIFTING, IT WILL ALWAYS PAY BACK!

Mukavia treenejä ja hyviä kesänjatkoja kaikille vaan! :)

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Just HIT it! + Kuvat

Jostain olen joskus kuullut sanonnan, että lihasten pumppaaminen tuntuu yhtä hyvältä kuin orgasmin saaminen. Tänään tämä fiilis kesti miltein koko treenien ajan. Jottei teksti menisi liian härskiksi, niin mennäämpä suoraan asiaan.



Oikea latsi ei okein auennut...



Treenit:

  • Penkki 1x25xtanko--->1x15x40kg-->1x10x50kg-->1x10x60kg-->1x9x70kg-->1x6x80kg+4PT-->1x7x70kg+6PT
  • Vinopena Kp. 1x11x24kg/per käsi-->1x10x19kg/per käsi
  • Vipuvarsi vinopena 3x9-13x15kg/per käsi
  • penkkipunnerrus laite 3x12-15x40kg
  • peck-deck 1x20x30kg-->1x15x35kg-->1x12x40kg
  • Butterfly ristikkäistaljassa (ylärinta) 3x12-20x10kg/per käsi
  • Pystysoutu 1x15x20kg-->3x12-15x30kg
  • Vipari laite 3x12-15x?
  • viparit sivuille 2x12-15x7kg
  • hauis kp. 3x12-15x9kg
  • Keskitetty hauiskääntö 1x12-failure x7kg
  • Yhden käden hauiskääntö taljassa 1x12-failure x10kg

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Uutta kivaa treeniä!

Päivityksiä en ole saanut tänne viimepäivinä laitettua, sillä istuminen tietokoneen näytön edessä ei ole innostanut, kun katsoo ulos ja aurinko paistaa, niin pakkohan sitä on ollu mennä joka päivä rannalle!

Treenit ovat olleet todella kiv(u)ntuntuisia ja silmät ovat alkaneet vuotaa, mutta sellaista tämä touhu on!
Kivaa vaihtelua on tullut kun olen jokaiset treenit suunnitellu alusta loppuun eikä aina vain samaa ohjelmaa monta kuukautta putkeen.



Käsitreenin jälkeen selkä jostain kumman syystä oli levinnyt!
Jossei liikaa ihmisiä, niin tänään kuva selästä pumpissa!
Parit treenit on nyt jääny kirjoittamatta, mutta koko yläkroppa on käyty tällä viikolla läpi ja tänään olisi tarkoitus käydä hankkimassa selkään vähän lisää lihaa!

Nytten kun viimeaikoina ei ole pystynyt jalkoja treenaamaan, niin yläkroppaa on tietenkin treenattu suuri jakoisesti! Lihakset  on saatu pilkottua aivan soosiksi ja sen tuntuiset ne ovatkin. Ensiviikolla on pakko päästä treenaaman jalkoja, nytten 3viikkoa annettu lepoa polvelle, joten parasta olisi kestävän!

Perjantaina käytiin veljen kanssa illallla treenammassa ja hyvä aika olikin treenata, sillä sali oli tyhjä.

Idea oli katkaista kädet ja siinä onnistuttiinkin. Ojentajat ovat aivan helkkarin kipeät perjantain treeneistä ja pelkästään käden ojentaminen tuntuu siltä, kuin joku pistäisi puukolla ojentajaan. Supersettejä vedeltiin lihasten vastakkainasettelulla.

Perjantain treenit:

  • Kapea penkki 1x10x40kg-->1x8x50kg-->1x8x60kg-->1x8x70kg-->1x7x70kg-->1x10x60kg+4 PT-->1x7x60kg+ 5 PT!
  • Hauiskääntö tangolla 1x12x20kg-->1x10x30kg-->1x9x30kg
  • Dipit ojentajapainoitteisesti 1x10xbw-->1x10xbw+10kg-->1x12xbw+15kg-->1x10xbw+10kg
  • Hauiskääntö kp. 2x10x9kg
  • Ranskalainen punnerrus+kapea penkki superina 1x8x30kg+kapea failureen-->1x7x30kg+kapea failureen
  • Superina ranskalainen koneessa+hauiskääntö koneessa 1x15x25kg+1x12x15kg--->1x13x20kg+1x9x10kg-->1x12x20kg+1x8x10kg
  • Pushdown taljassa vastaotteella+hauiskääntö taljassa narulla superina tuntumalla toistot jokasarjalla pitäen toistot vähintään yli 12 kokoajan
  • Vatsat taljassa  3x10-12x70kg
  • 21's haukoille

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Ready Or Not, Here I Come!

Mittari  näyttää plus 24'C varjossa, aurinko paistaa ja salille pitäisi tänään mennä, ei saa antaa sään lannistaa!
Tänään suunnittelin vetäväni kunnon teini treenit, eli RHP!

Perinteinen RHP-pelle :D
Alkaa jo pikkuhiljaan hävettää käydä salilla, kun polvi ei kestä jalkojen treenaamista vielä, niin joutuu treenaaman pelkästää yläkroppa painoitteisesti!

















Sitten oikeisiin kuviin ja unohdetaan päättärit ja aletaan taas keskittymään olennaiseen, eli treenaamiseen.

Kuvista pientä esimakua: Uudet kuvat tullaan ottamaan lähipäivinä ja tässä vain itselaukaisimella napsattu pari kuvaa aamu auringossa!





Anteeks en kai mä oo auringon tiellä?










torstai 30. toukokuuta 2013

Selkä kaput

Aurinko paistaa ja motivaatio vain kasvaa, vaikka luulisi toistenpäin, että kun kesä tulee, niin salilla käynti vähenee. Hiki ainakin lentää ja tuli kokeiltua räkki vetoakin, joka nytten astuu mukaan. Syy on se, että kun polvi on paskana, niin en mavea pysty tekemään. Räkki veto tuntui siltä miltä sen ajattelinkin tuntuvan: TUSKAA. Helvetinmoinen hedari pamahti parikyt minuuttia treenien jälkeen, sillä räkki vedossa tulee niin jumalattomat paineet koko yläkropppaan. Täytyy sanoa, että räkkiveto yllätys yllätys tuntui helvetisti paremmin koko selän lihaksistossa, sillä lapojen vieminen taakse on paljon helpompaa, jolloinka supistusksen huomaa ja tuntee oikein kunnolla.

Parempaa kuvaa ei oikein löytynyt, mutta kerrotaanpa vähän liikkeestä. Kyseessähän on siis maastavedon variaatio, jossa nosto lähtee polvien alapuolelta tai yläpuolelta. Itse vedän polvien alapuolelta, koska polvien yläpuolelta vedettäessä menisivät treenipainot jo niin suuriksi, että loukkaantumis riski kasvaisi.




Treenit alkoivat selän etukäteisväsytyksellä pulloverissa jossa pumpattiin selkään verta pitkillä 15-20 toiston sarjoilla pulloverissa taljassa. Tuli treeneissä myös kokeiltua yhden käden levytanko kulmasoutua ja tunne oli aivan mahtava, kipua tuntui!

Sitten vielä...
Vituttaa välillä, kun ihmiset sanovat, että kävelet meloonit kainaloissa, että voitko kävellä normaalisti? Siis vittu ihmiset eivät tajua, että ei sitä tahalleen kävellä sillein! Siinä vaiheessa kun on jo pidempää treenattu latseja, eli leveitä selkälihaksia, niin ne puskevat väkisin sinne kainaloiden alle ja tämä aiheuttaa sen, että ihmiset luulevat, että esitetään jotain kovempaakin jätkää.
Ps. Ei me kehonrakentajat olla normaaleita ihmisiä, vaan me erotutaan massasta!

Olin jotain lupaillut, että 1.kesäkuuta napsitaan uudet kuvat! Toinen juttu on sitten milloin saan laitettua ne tänne.


  • Treenit: Pullover taljassa 4x15-20x20kg
  • Levytanko t-kulmasoutu 1x15x40kgkg-->1x12x50kg-->1x12x60kg-->2x10x70kg-->1x8x75kg
  • Yhden käden levytanko kulmasoutu 3x12x40kg
  • Ylätalja 4x10x40kg
  • Räkkiveto 1x10x60kg-->1x10x80kg-->1x6x100kg--->1x8x120kg-->1x5x140kg
  • Haukkarit kp. 1x15x7kg-->1x12x9kg
  • Keskitetty hauiskääntö 2x15x5kg
  • Vatsalihaslaite 1x15x30kg-->1x15x35kg-->1x12x40kg-->1x12x45kg
  • 21's