perjantai 17. toukokuuta 2013

Allergia rauhottuu ja treenit jatkuu

Eilen päästiin salille pitkästä aikaa, mutta kieltämättä olisi voinut vielä muutaman päivän odotella. Antihistamiinia vedetty alllergiaa vastaan ja eilen salilla tuntui että happi loppuu. Eiliset treenit olivat kieltämättä aikamoista pelleilyä, sillä intensiteetti puuttui kokonaan, mutta siitä huolimatta tisulit ovat aika hemmetin kipeät tällä hetkellä. Sekin johtuu vain siitä, että taukoa tuli lihaksistolle liikaa ja pienempikin rasitus riittää paikkojen kipeentämiseksi.


Polvi alkaa taas pikkuhiljaan kestämään rasitusta ja kyykkyyn meno onnistuu, joten jalka treenejä odotellessa. Rauhallisesti olisi tarkoitus lähtemään liikkeelle ja kokeilla mitä liikkeitä polvi kestää, mutta ATG-kyykyt taitavat jäädä pois, enkä niiauksia oikein viitsisi alkaa tekemää.

Eilisistä treeneistä ei oikein viitsisi edes mainita mitään, sillä mitään mainitsemisen arvoista ei löydy. Treenit vedettiin ihan volyymina ja tuntumalla, välittämättä painoista. Kunhan tuli nyt lihaksistoa pumppailtua, joten en usko että uutta kasvuärsykettä saavutettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti