perjantai 24. toukokuuta 2013

Kädet katki

 Tai ainakin tuntuu siltä! Eilen jotain nysväilin täällä blogissa ettei mukamas pystyisi mennä vetämään treenejä olkavarrelle, koska joka paikkaan sattui. Noh tästä pelleilystä päästiin eroon ja salille tuli eksyttyä ja hyvä että tulikin! Treenit kulkivat Eye of the tigerin sanotuksilla, sillä puhelin hajosi ja varapuhelimessa ei ollut mitään muuta järkevää biisiä kuunneltavaksi salilla. Tulipahan leikittyä rockya ja väännettyä hampaat irvessä :D Jotain taikaa biisissä oli, nimittäin dipeissä tuli noustua "isoihin" painoihin olkapäiden jälkeen!


Huh huh kovassa tikissä Stallone oli parhaimpina vuosinaan ja vaikka miehen tiedetäänkin vetäneen roinaa treenatessa elokuviin, niin ei häntä voi syyllistää! Steroidien vetäminen oli ihan normi käytäntöä 80 ja-90- luvulla. Heille vaan nykypäivän multivitamiinit ja muut lisäravineet olivat steroideja. Ei sitä ajateltu pahana asiana, vaan suuri osa tosissaan treenaavista söivät kaurapuuronsa voi silmällä.


Tosisaan tänään oli hyvät treenit, johtuikohan se siitä, että tänään toimi treeni boosterina kahvin sijaan energiajuoma :D Viikonloppuna treenit jäävät välistä, sillä lauantaiksi tuli järjestettyä kaverin kanssa beach soccer turnaus! Joka vie sitten iltaan asti! Katsotaan jos tänne saisi muutaman kuvan turnauksesta, kun meikäläinen juoksee pallon perässä. Tänään olisi mahdollisuus kyllä käydä jalat treenaamassa, mutta sitten ei taas pysty juoksemaan, hyvä kun edes kävelemään peleissä. Sillä domsit tulevat olemaan jalkapäivän jälkeen todella pahat, sillä niin kauan on nytten taukoa niitten treenamisesta loukkaantumisen jälkeen. Viimeksi kun kävin kokeilemassa miten polvi kestää tekemällä mavea, niin kyllä se treeneissä kesti, mutta kieltämättä pari tuntia treenien jälkeen alkoi sattumaan aivan helvetisti, joten ihan suosiolla odotellaan viel pari viikkoa ja maanantaina pitäisi käydä lääkärissä hakemassa tuomio.... pahaa pelkään....

Treenit:

  • Pystypunnerrus kp. per/käsi  1x15x9kg-->1x12x11kg-->1x12x15kg-->1x10x17kg-->1x10x19kg-->1x9x19kg!
  • Viparit sivuille 2x12x7kg-->1x15x5kg
  • Dipit 1x10xbw-->1x10xbw+10kg-->1x6xbw+15kg-->1x8xbw+20kg-->1x9xbw+35kg!½
  • Kapea penkki 2x10x60kg
  • Ojentajapunnerrus taljassa 2x15x35kg-->2x12x40kg
  • pushdown vastaote --> 3x12-15x20-25kg
  • Hauiskääntö kp. 3x12x7kg
  • Hauiskääntö koneessa 2x15x15kg
  • Vatsarutistukset 2x12x35kg-->2x10x40kg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti