keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Back to the past


Mistä kaikki sai alkunsa?
Taisi olla vuosi 2008 kun ensimmäisen kerran eksyin "salille", vaikka paikka muistutti enemmänkin taloyhtiön yleistä ryyppy tilaa. Kyseessä oli viereisen pihan kerhohuone, minne oli tuotu penkkipunnerrus penkki ja käsipainoja. Kolme vuotta vanhempi veljeni oli käynyt salilla jo vähän aikaa ja kävi välillä nostelemassa penkkiä taloyhtiön tiloissa. Itselläni oli tällöin ikää se 15v ja olin alipainoinen. Innostuin kuitenkin lähtemään hänen mukaansa ja muistan, kuinka innostuin heti painojen nostelusta. Mistään mitään ei tiedetty ja sain veljeltäni muutamia vinkkejä penkkiin. Muistan kuinka noloa se oli, kun viereisen pihan tyttö nosti itseäni enemmän penkistä... Okei tyttö pelaa nykyään lätkää suomen maajoukkueessa.

Aloin kiinnostumaan "bodauksesta" ehkä senkin takia, koska olin melkein aina ollut alipainoinen ja halusin kuroa tätä kiinni. Aloin käymään kyseisellä kerhohuoneella "bodaamassa"  ja sain kaverinikin innostumaan.
Käyn vielä tänäkin päivänä tämän kyseisen kaverin kanssa salilla, joten molempien salilla käynti alkoi samoihin aikoihin.

Internetin käyttö oli jo niin helppoa, että ei tarvinnut kuin kirjottaa "kehonrakennus" googleen. Selaamalla sitten löysin "Kultaisen Kuusikon". Kyykkyä,PENKKIÄ,Pystypunnerusta,Leukoja,HAUIKSIA,VATSOJA!

Ohjelman toteuttaminen tuotti laajalti ongelmia, koska salilla oli vain penkki ja käsipainot. Noh silti tätä ohjelmaa noudatettiin aluksi. Jotta kyykkyjä pystyi tehdä, piti aluksi tehdä pystypunnerrus ja siitä laskea tanko niskan taakse. Pikkuhiljaa aloittamisen jälkeen alkoivat kyykyt jäämään pois ohjelmasta, sitten leuat ja lopuksi vielä pystypunnerrus... Johtuen varmaan liikkeiden raskauden takia. EI NÄIN EI NÄIN!!!!

Jäljelle jäi se niin tuttu treeni, Rinta-Hauis xd Tätä treeniä veivattiin sitten se puolivuotta kunnes motivaatio loppui...

Älkää tehkö samoja virheitä kuin itse! Arskan Golden Six on todettu yhdeksi parhaista aloittelijoiden treeni ohjelmista, koska se sisältää suurimmaksi osaksi pelkkiä moninivel liikkeitä. Huomenna olisi tarkoitus käydä ohjelma läpi "valmennettavan" kanssa, jolla saliura on vasta-alussa ja pääsen itsekkin palaamaan siihen, mistä kaikki alkoi!

Tässä vielä iso arskan sanoin:

Kun yritin kasvaa massiiviseksi treenieni alkuaikoina, seurasin seuraavaa rutiinia jota kutsun kultaiseksi kuusikoksi (Golden Six). Etenin valtavasti kyseisellä ohjelmalla, kuten sadat muut jotka treenasivat salillani Münich:ssä, Saksassa. Kaikki olivat sitä mieltä, että tämä yksinkertainen systeemi tuotti erinomaisia tuloksia lihaskasvun ja painon lisäyksen suhteen. Jos teet näitä perusharjoitteita vähintään kolme kuukautta, kolme kertaa viikossa ei-peräkkäisinä päivinä, kehität itsellesi monta kiloa uutta, vaikuttavaa lihasta. Pyri joka kerta lisäämään painoa liikeeseen, kun pystyt tekemään 2 tai 3 toistoa yli suositellun määrän. Tässä on kultainen kuusikko:


1. Takakyykky.
Käytä painoa, joka sallii sinun saavan 4x10 toistoa. Laskeudu aina niin alas, että reitesi ovat vaakatasossa lattiaa kohden. Tee 10 toistoa, lepää kaksi minuuttia ja toista.

2. Penkkipunnerrus
Ota kohtuullisen leveä ote, kädet noin 80 cm leveydellä toisistaan. 3 x 10 toistoa. Lepää kaksi minuuttia sarjojen välillä.

3. Leuanveto leveällä otteella
Tee niin monta toistoa kun pystyt, eli 3 x max.

4. Niskan takaa punnerrus
Käytä leveää otetta. Peukalot noin 15 senttiä olkapäiden ulkopuolella per puoli. 4 x 10 toistoa. Kaksi minuuttia lepoa sarjojen välillä.

5. Hauiskääntö tangolla
Pidä kyynärpäät kiinni kyljissä ja ota olkapäiden levyinen ote. Tee liike kontrolloidusti. 3 x 10 toistoa. 90 sekuntia lepoa sarjojen välillä.

6. Istumaannousu
Pidä polvet koukussa ja kädet pään takana. Älä pidä taukoa toistojen välissä vaan tee 20 toistoa tai niin monta kun voit ilman tauon pitämistä. 3 - 4 sarjaa. 60 sekuntia lepoa sarjojen välillä.

2 kommenttia:

  1. Muistan niin nuo ajat! Haha muistaks ku nostin junee enemmän :P? Eli arvaat varmaa kuka oon. En iha omal blogin kehannu tulla kommentoimaan :) tsemiii

    VastaaPoista