maanantai 8. huhtikuuta 2013

Vuosi treeniä takana + Kuvat

Tässä on nyt suunilleen vuosi siitä kun aloitin käymään salilla nostelemassa puntteja, josta sitten innostuin enemmän ja enemmän. Vähitellen aloin huomaamaan että olen koukussa tähän lajiin ja perus punttien nostelu ja egoilu alkoi muodostumaan kehonrakennukseksi. Salikertoja mahtuu todella paljon, uskoakseni yli 200 vuoden sisälle. Paljon on tullu tehtyä virheitä ja vielä enemmän on opittu vaikeimman, eli kantapään kautta.

 Viisaimman päätöksen kehonrakennuksen suhteen tein uudenvuoden aikoihin jolloin pudotin radikaalisti sarjapainoja ja aloin keskittymään lihaksen treenaamiseen, enkä egon kasvattamiseen. Ja täytyy sanoa, että kyllä vitutti. Ennen sitä oli mitannut kehitystä aina sarjapainojen perusteella ja yht'äkkiä kehitys koki totaalisen romahduksen. Mutta onneksi asia ei ollut näin, kun sitä alkoi oppimaan keskittymään itsensä treenaamiseen ja unohtamaan kaikki muut. Omalle egolleni tämä oli suuri haaste, mutta nykyään ei edes kiinnosta jos viereiset treenaajat treenaavat isommilla painoilla. Siinäpähän huijaavat itseänsä ja oppivat myöhemmin kantapään kautta, kuten itsekkin. Jos joku pyytää neuvoa niin kyllä neuvon, mutta en ala pätemään kanssa treenajille kuinka he tekevät väärin, koska saan tällöin vain peri suomalaiseen tapaan vittuilut takaisin. Nimimerkillä kokemusta löytyy.

Paljon on opittu, kuten esimerkiksi:
- Jalat eivät kasva sählyä, sulkkista taikka juoksemista harrastamalla
- Kehossa on muitakin lihaksia kuin; Rinta ja hauis
- Söisin vieläkin enemmän alkuaikoina, varsinkin rasvaa, koska ilman sitä ei kehity
- En olisi hifistellyt alkuaikoina, vaan keskittynyt raskaisiin perusliikkeisiin.
- Olisin keskittynynyt itseni treenaamiseen enkä lisännyt vain painoja tekniikan kustannuksella
- Mind & Muscle connnection opittu! vielä tietenkin on kehontuntemuksen oppimista

Suosittelen miettimään ajatuksen kanssa kunnolla tuota Mind & Muscle yhteyttä, jos et edes tiedä mitä tällä tarkoitetaan, niin MUST READ----->http://www.bodybuilding.com/fun/herve1.htm

Maksimeita en ole kertaakaan missään liikkeessä kokeillut sitten 16v jälkeen, joilloin nostin penkistä 60kg xd
Miksi olisinkaan? En ole voimannostaja, joten itseäni ei paljoa kiinnosta kuinka paljon missäkin liikeessä saa painoja ylös. Ainut syy miksi voisi kiinnostaa, niin olisi progressiivisen kehityksen mittaaminen, mutta tähänkin voi käyttää suuntaa-antavaa laskuria +-/3kg--> http://www.kalanen.fi/sarjapainolaskuri/

Pistinpähän ihan huvin vuoksi omat sarjapainot tuohon, tässä tulos:

Perusliikkeet
Penkki:  ~96kg
Kyykky ~100kg
Mave    ~146kg
Kulmasoutu vastaoteella ~ 100kg
Leuanveto ~25kg

Apuliikkeet
Prässi    ~251kg
Kapea penkki ~85kg
Dippi       47~kg






1 kommentti:

  1. ego , tuo ihmiskunnan ultimate saaste .....jo arnold puhui aikanaan kuina willpower kehitti wantpowerin . sillä wantpowerilla jo päästää pitkälle IMHO . se tarkottaa mm. että teet sen matkan sisällesi ja ajat egon ulos . kaikki eivät ole 200 kg punnertajia / 300 kg kyykkääjiä , eikä tarvitsekaan . bbuilding on siitä metka laji , että käytetyt painot ei ole suoraan suhteessa tulokseen . voimaa pitää olla ja sitä pitää varsinkin aluksi kehittää ( massa tulee siinä kyydissä kanssa ) ,, mutta jos ego ottaa yliotteen ja alat kilpailla muiden kanssa sarjapainoissa päivästä toiseen tuntemuksen/liikepuhtauden kustannuksella .... voipi olla onkelmaa edessä . on erinomaisen hyvä Panu , että olet kouluttanut itseäsi ja tajunnut jo tuolla iällä , mitä tuntuma tarkoittaa . monta taka-askelta välttyy - jos vain terveyttä treenaamiseen suodaan . olisipa ollut ethernet ja youtube jo reilut 20 v sitten ... keep it up !

    VastaaPoista