keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Maastaveto - Selän kuningasliike vai jalkaliike?

Kirjoitin jo aikaisemmin perusliikkeistä ja miten treenien pitäisi muodostua niiden ympärille. Nyt puhun yhdestä ehkä pahiten laiminlyödystä harjoitteesta, eli maastavedosta bodaustyylillä. Mavea vältetään todella paljon selittelemällä, että se rikkoo selän vaikka itse uskon, että syy on oikeasti liikkeen raskaus. Pelko on kuitenkin turhaa ja myytin uskon johtuvan siitä, että lapsesta pitäen opetetaan, että  ”Älä nosta selälläsi.”

No millä sitten?

Selkä kyllä kestää ja on tehty nostamista varten, kun nostaminen tehdään oikein ja selkä on valmis siihen. Mave on  yksi kolmesta voimalun perusliikkeistä (Kyykky,Penkki ja Mave) joista kisaillaan voimalussa. Silti nämä kolme liikettä ovat korvaamattomia kehonrakennuksessa!
Kuten näkyy koko kroppa on jännittynyt!
Usein kiistellään siitä, että mitä lihasta maastaveto treenaa. Maastavedon aloitusasento on melkein sama kuin kyykyssä ollaan alhaalla. Liike tehdään vain toistepäin aloittaen ja nostomatka on lyhyempi maastavedossa. Lannesarana erottaa kyykystä se, että lantiokulma muuttuu huomattavasti, mutta polvikulman muutos on pientä, ehkä vain 15-20 astetta. Lantiokulma on pikkaisen erilainen ja maastavedossa jännittyy melkein kaikki yläkropan lihakset. Yleensä maastaveto luokitellaan yhdeksi selän kuningasliikkeistä, mutta kun asiaa tutkii vähän enemmän, niin jalathan siinä suurimmaksi osaksi työskentelevät! Selälle supistus tulee vasta yläasennossa kun hartiat viedään taakse ja loppu on vain staattista pitoa. Tämä on oma mielipiteeni.
Lihakset mitkä eniten jännittyvät ovat punaisella värjätty.
Kuva antaa osviittaa siihen, että maastaveto ei ole pelkästään selkä taikka jalkaliike, vaan  se on äärimmäisen tehokas liike koko kropalle! Maastaveto on korvaamaton liike, jota ei kannata jättää hyödyntämättä. Siinä tapahtunut kehitys parantaa kykyä hypätä ja nopeampaan kiihdytykseen juostessa. Lisäksi vahva maastaveto kertoo hyvästä keskivartalon lihasten kunnosta, joka on äärimmäisen tärkeätä, oli laji mikä tahansa. Keskivartalon tukilihaksilla on todella suuri merkitys, jotta maastaveto onnistuu oikein. Yleensä tehdään niin, että selkä ojennetaan ylhäällä ollessa, mutta se on valitettavasti väärä tapa, vaikka liike tuntuukin tällöin todella voimakkaasti selässä, varsinkin alaselässä. Oikein tehtynä lantio tuodaan eteen yläasentoon mentäessä ja jotta se onnistuu, niin keskivartalon tukilihasten tulisi olla kunnossa! Muuten kannattaa aloittaa tarpeeksi pienistä painoista nousemaan ylöspäin eikä huijata itseänsä ottamalla vyön käyttöön, kuten itse satuin tekemään, vaikka liikeradat eivät edes olleet kunnossa! Lantion eteen tuominen pitäisi olla miehille tuttua! :P
Lihaksiston jännityminen takaapäin.
Moni joka mavea on tehnyt, niin on varmasti huomannut kun seuraavana päivänä takareidet ja perse ovat olleet kipeitä. Se kuuluu asiaan, mutta maven pääprioriteetti ei ole treenata takareiskoja eikä persettä, mielummin suosittelisin tekemään suorinjaloinmaastavetoa! Maastavetoja on about 6 erilaista versiota, joissa halutaan eristää enemmän tiettyjä lihaksia. Tällä kertaa kerroin vaan tästä "isoimmasta" maastavedosta, jossa käytetään eniten lihaksistoa.

Lopuksi
Maastaveto on äärimmäisen raskas liike suurilla raudoilla tehtynä. Elimistöllä kestää huomattava aika palautua harjoituksesta, jossa on tehty raskaita maastavetoja tai vain maksimiykkönen. Vaikka raskaat kyykyt putoavat samaan kategoriaan, niin maastaveto vetää silti kuormittavuudessa pidemmän korren.

Sitten pitää vielä muistaa, että kun mavea yleensä vedetään ristiotteella, että vaihtelee oikean ja vasemman käden kanssa ristiotetta! Eli esimerkiksi ensimmäisellä kerralla oikeakäsi myötäote ja vasen käsi vastaote. Toisella kerralla toistepäin! Muuten selkä ei kehity pitkällä tähtäimellä tasaisesti, vaan toinen puoli kehittyy "marginaalisesti" eritavalla.

Esimerkki raskaasta maastavedosta, jossa näkyy kuinka tekniikka hajoaa. Se ei ole "väärin", koska maksimivoimaa treenataan ja tekniikan pitäminen on miltein mahdotonta kun kehon viedään oikeasti äärirajoille!

Aloittelija!

Aloittelijat voivat tehdä maastavetoa 2-3 viikossa ilman ongelmia ja se on usein jopa toimiva lähestymistapa. Tämä johtuu siitä, että aloittelija on varsin kaukana omasta potentiaalistaan ja ei tosiasiassa saa kovin suurta rasitusta aikaan, vaikka se voi subjektiivisesti hetkellisesti tuntua siltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti